Juan Ramón Jiménez. Plateron ja minun ulkopuolella. 5 runoa

Juan Ramon Jimenez syntyi 23 joulukuu 1881, jo melkein 24. päivä Moguerissa (Huelva), ja hän on kaikkien aikojen suurimpia espanjalaisia ​​runoilijoita. Hänen tunnetuin teoksensa on Platero ja minä, jonka menestys varjosti jo kaiken muun hänen kirjoittamansa. Tänään Muistan hänen hahmonsa viidellä runolla tuon pienen aasin yli.

Juan Ramon Jimenez

Hän aloitti kirjoittamisen murrosiässä ja myöhemmin hän luopui lakiopinnoistaan ​​omistautuakseen kokonaan runouteen. Hän tapasi ja hieroi hartiaan aikansa vaikutusvaltaisimpien kirjailijoiden kanssa, kuten Rubén Darío, Valle-Inclán, Unamuno, Machado-veljet, José Ortega y Gasset tai Pío Baroja ja Azorín.

Hyväksyi hänen nuoret välillä Moguer, Sevilla, Ranska ja Madrid, mikä antoi hänelle hyvän koulutuksen. Hän alkoi julkaista pääasiassa Bécquer ja Espronceda. Hänen ensimmäiset kirjat olivat: Nymphaeas, violetit sielut, Rhymes, Surullinen aaria, kaukaiset puutarhat y Pastoraali.

Moguerissa hän kirjoitti Platero ja minä, mikä oli a välitön menestys ja se käännettiin nopeasti 30 kielelle. Ja jo lokakuussa 1956 he antoivat hänelle Nobelin kirjallisuuspalkinto.

5 runoa

En tule takaisin

En tule takaisin
En tule takaisin. Ja yö
lämmin, rauhallinen ja hiljainen,
maailma nukkuu säteille
yksinäisestä kuustaan.
Kehoni ei ole siellä
ja avoimen ikkunan läpi
viileä tuuli tulee sisään,
pyytäen sieluni.
En tiedä, tuleeko minua odottamaan
pitkästä kaksinkertaisesta poissaolostani,
tai kuka suutelee muistini,
hyväilyjen ja kyyneleiden välillä.
Mutta siellä on tähtiä ja kukkia
ja huokaa ja toivoo,
ja rakkautta kaduilla,
oksien varjossa.
Ja tuo piano kuulostaa
kuten tällä rauhallisella yöllä,
eikä ole ketään kuuntelemaan
mietteliäs, ikkunassani.

***

Muu ilmapiiri

Ja katoilla
mustat liput
he leikkaavat lentonsa
Kuninkaallista taivasta vasten
keltainen ja vihreä
auringonlaskusta.

Huusin hulluksi
unelmoi silmillä
(mustat liput
katoilla).
Alastomia naisia
he nousivat kuuhun.

Rikkaan auringonlaskun välillä
ja taika itään,
terävä tuuliviiri,
käänsi sieluni.
Ja katoilla
mustat bannerit.

***

Amor

Rakkaus, miltä se haisee? Näyttää siltä, ​​että kun rakastat,
että koko maailmassa on huhu keväästä.
Kuivat lehdet kääntyvät ja oksat lumella,
ja hän on edelleen kuuma ja nuori, tuoksuva ikuiselta ruusulta.

Kaikkialla hän avaa näkymättömiä seppeleitä,
kaikki hänen taustansa ovat lyyrisiä - teurastuksia tai suruja -,
nainen hänen suudelmalleen saa maagisen merkityksen
jota, kuten poluilla, uudistetaan jatkuvasti ...

Ihanteellisten konserttien musiikki tulee sieluun,
sanat kevyestä tuulesta lehtien keskuudessa;
huokaa ja itke, ja huokaa ja itke
ne lähtevät kuin kuusama romanttinen tuoreus ...

***

Manos

Voi kätesi täynnä ruusuja! Ne ovat puhtaampia
kätesi kuin ruusut. Ja valkoisten lakanoiden välissä
sama kuin tähtien palaset näkyvät,
kuin aamunkoittavien perhosten siivet kuin rehelliset silkkiä.

Putosivatko he kuulta? Pelasivatko he
taivaallisessa keväällä? Ovatko ne sielusta?
… Heillä on epämääräinen loisto muukalaisista liljoista;
he häikäisevät mitä unelmoivat, he virkistävät mitä laulavat.

Otsaani on rauhallinen, kuin iltapäivätaivas,
kun sinä kädet tapaan kävelet sen pilvien keskellä;
jos suutelen heitä, suuni on purppura
se kalpenee vesikiven valkoisuudestaan.

Kädet unelmiesi välillä! He käyvät läpi, kyyhkyset
valkoista tulta pahojen painajaisteni vuoksi,
ja aamunkoitteessa he avaavat minut, koska he ovat teidän valonne,
hopeanvärisen pehmeä kirkkaus.

***

unelma

Korkea ja hellä lohdutuksen kuva,
ahdistuksen mereni,
rauhan tuoksut puhtaudella,
Pitkän kaksintaisteluni jumalallinen palkinto!

Kuten taivaan kukan varsi,
korkeutesi menetti kauneutensa ...
Kun käännit pään minua kohti,
Luulin, että minut nostettiin pois tältä maalta.

Nyt sylissäsi syvän aamunkoitteessa
suojainen läpinäkyvälle rintakehällesi,
Kuinka selväksi minulle vankilani tekevät heidät!

Kuinka sydämeni särkyi
kiitos kivusta, palavasta suudelmasta
että sinä hymyillen sävelet sen!