Rose Chacel hän kuoli tänä päivänä 1994 Madridissa. Hänen työnsä on kehystetty sisällä Espanjan kirjallisuus maanpaossa sisällissodan jälkeen. Syntynyt Valladolid, oli lähes tuntematon monta vuotta ja tunnustus tuli hänelle jo täysi-iässä. Hänen proosateoksensa ovat mm Icada, Nevada, Diada, romaaneja ennen aikaa, esseitä kuten Tunnustus, omaelämäkerta Auringonnoususta lähtien tai trilogia, joka koostuu Ihmeiden naapurusto, Akropolis y Luonnontieteet. Useilla palkinnoilla, kuten Spanish Letters Award vuonna 1987, lääkärin arvonimi kunniasyy tai Valladolidin yliopistossa vuonna 1989 kultamitaliin kuvataiteen ansioista, hän kirjoitti myös runoutta. Häneltä lähtevät nämä valittuja runoja matkamuistoksi.
Rosa Chacel - Valitut runot
Merimiehet
He ovat niitä, jotka elävät syntymättöminä maan päällä:
älä seuraa niitä silmilläsi,
kova katseesi, lujuuden ravitsemana,
putoaa hänen jalkojensa luo kuin avuton itku.
He ovat niitä, jotka elävät nestemäisessä unohduksessa,
kuulla vain äidin sydän, joka heiluttaa heitä,
hiljaisuuden tai myrskyn pulssi
kuin miellyttävän ympäristön mysteeri tai laulu.
Apolo
Laajojen portaalien asukas
missä varjon laakerit kätkevät hämähäkin harpun,
missä akateemiset laatat,
missä arkut ja mykistysnäppäimet,
missä pudonnut paperi
peittää jauheen hauraalla sametilla.
Kätesi sanelema hiljaisuus,
huultesi välinen viiva säilyy,
ylin nenäsi hengittää ulos
kuin tuuli niityillä,
kaksoisrinteillä, jotka kulkevat rintasi laaksojen läpi,
ja nilkkojen ympärillä tilaa
kalpea kuin aamunkoitto!
Ikuisesti, ikuisesti universumi kuvassasi!
Otsasi sokkelin korkeudella,
Tulevat tyhjästä aritmetiikasta kuin luostareista,
sorretusta taivaasta kuin kukka sivujen välissä,
ikuisesti! Sanoin ja siitä lähtien
ikuisesti! sanoa.
Suutelen ääntäni, joka ilmaisee tehtäväsi,
Päästän irti ja menen luoksesi, kuin kyyhkynen
tottelevainen lennossaan,
vapaa lakisi häkissä.
Normisi jälki basaltissa
synkästä viattomuudestani,
nuolesi kulku ikuisesti!
Ja loppuun asti ylpeytesi.
Minusta vain ikuinen
valon, totuuden ja muodon valtuutuksenne.
Lämpimien sisälmysten korsetissa...
Lämpimien sisälmysten korsetissa
nukkuu tähti, intohimokukka tai ruusu,
ja siellä siveä Ester, salaperäinen
Kleopatra ja sata muuta outoa kuningatarta
rajuilla eleillä ja sanoinkuvaamattomilla temppuilla
Ne pesii kahisevan muratin keskellä.
Siellä kiehuu rubiini, joka ei lepää,
kynimään hämähäkkimelica-harppujaan.
Siellä pimeän yön maljassa
hänen helmensä kaataa tummaa satakieliä.
Siellä päivän uskollinen leijona lepää.
Piilotetussa seesamilokerossasi
vartioi fantasian hana
kiehuvasta lähteestä puhdas tuli.
Kuningatar Artemis
Istut kuin maailma, omalla painollasi,
hameesi rinteiden rauha venytetty,
hiljaisuus ja meriluolan varjo
nukkuvien jalkojen vieressä.
Mihin syvään makuuhuoneeseen ripset väistyvät
hitaasti, kun nostat raskaita verhoja
kuten morsiushuivit tai hautausverhot ...
mihin monivuotiseen pysymään piilossa ajasta?
Mistä polku, jonka huulet löytävät,
mihin lihalliseen kuiluun kurkusi laskeutuu,
Mikä ikuinen sänky alkaa suustasi?
Tuhkaviini katkeraa alkoholiaan hengittää ulos
kun lasi ilmaa, tauollaan, hengitys.
Kaksi höyryä nostaa salaisia tuoksujaan,
niitä harkitaan ja mitataan ennen kuin ne sekoitetaan.
Koska rakkaus kaipaa hautaansa lihassa;
haluaa nukkua kuolemansa helteessä unohtamatta,
sitkeälle kehtolaululle, jonka veri nurisee
kun ikuisuus lyö elämässä, unettomuus.
Tumma, vapiseva musiikki
Tumma, vapiseva musiikki
salaman ja trillien ristiretki,
jumalattomista hengityksistä,
musta lilja ja ebúrnea ruusu.
Jäätynyt sivu, joka ei uskalla
kopioi ristiriitaisten kohtalojen kasvot.
Solmu illan hiljaisuuksia
ja epäily sen hankalalla kiertoradalla.
Tiedän, että sitä kutsuttiin rakkaudeksi. En ole unohtanut,
eikä serafiset legioonat,
he kääntävät historian sivuja.
Kutoa kangas kultaiselle laakerille,
kun kuulet sydämen humisevan,
ja juo muistisi todellinen mettä.
Syy
Syyllisyys nousee illalla,
pimeys valaisee häntä,
hämärä on heidän aamunkoittonsa...
Alat kuulla varjon kaukaa
kun taivas on selkeä jopa puiden yläpuolella
kuin sinivihreä pampa, ehjä,
ja hiljaisuus kulkee
arrayanien hiljaiset labyrintit.
Uni tulee: valppaus on unettomuutta.
Ennen kuin pimeä esirippu putoaa,
huuda ainakin miehet,
kuin metallinen riikinkukko, joka huutaa valitustaan
repeytynyt araukarian oksaan.
Huuta useilla äänillä,
sääli viiniköynnösten keskellä,
murattien ja kiipeilyruusujen joukossa.
Etsi suojaa Wisteriasta
varpusten ja rastasten kanssa
koska yön aalto etenee
ja sen valon puute,
ja sen säälimätön isäntä
pehmeät askeleet, vaara...