Miguel Ángel Buonarroti, kirjoittanut Daniele da Volterra. Michelangelon hauta Santa Crocen kirkossa Firenzessä.
Michelangelo Buonarroti yksi suurimmista universaaleista neroista, siirtyi ikuiseen armoon juuri ikuisessa kaupungissa päivä kuten tänään vuonna 1564. Onko hän suurin eksponentti hänen antamastaan pitkästä neroiden luettelosta Italian renessanssi. Arkkitehti, taidemaalari ja ennen kaikkea kuvanveistäjä, tHän oli myös arvostettava runoilija. Ja siinä mielessä haluan muistaa hänet näillä jakeet.
Runoilija Michelangelo
Hänen taiteellinen perintönsä on vertaansa vailla. On mahdotonta olla hämmästymättä hänen Daavidistaan, Pietastaan, Mooseksestaan tai upeista maalauksistaan Sikstuksen kappelissa Vatikaanissa. Mutta nero Michelangelo tHän menestyi myös runoudessa. Hän oli intohimoinen ja erikoistunut Jumalallinen komedia, ja Dante, jolle hän kirjoitti runoja. Hän sävelsi myös katkeria säkeitä valittaen uuvuttavasta työstä, jonka Sixtuksen kappelin koristamiseen liittyvä toimeksianto aiheutti.
Mutta hänen suosikkikohteitaan olivat rakkaus, kauneus, kuolema, Jumala, elämä ja myös synti, samoin kuin kaikki, mikä tarkoitti iloa ja onnea. Heidän sonetit hallitseva kysymys on rakkaus Petrarkanin sävyisemmillä katkerilla, synkillä ja kiusatuilla jakeilla. Nämä ovat joitain niistä ja muita runoja.
Runot ja sonetit
Silmäni, se himo kauniista asioista
kun sieluni kaipaa terveyttäsi,
heillä ei ole enää hyveitä
anna taivaan pyrkiä, katsomaan niitä.
Korkeista tähdistä
loisto laskeutuu
joka kannustaa menemään heidän jälkeensä
ja täällä sitä kutsutaan rakkaudeksi.
Sydän ei löydä parempaa
saada hänet rakastumaan, polttamaan ja neuvomaan
että kaksi silmää, jotka muistuttavat kahta tähteä.
***
Hänellä ei ole suurta taiteilijaa tai konseptia
että marmori itsessään ei ole ympärillä
ylimäärin, mutta vain edellä mainittuihin
käsi, joka tottelee älyä.
Paenne, joka pakeni, ja se, mitä lupaan,
sinussa, kaunis, jumalallinen, ylpeä nainen,
samat vuodat; ja miksi ei enää elää,
Muuten minulla on taidetta halutulla tavalla.
Sillä ei siis ole rakkautta eikä kauneutta
tai kovuus tai onni tai suuri poikkeama
syyllisyyteni pahasta, kohtalostani tai onnestani;
jos sydämessäsi on kuolema ja armo
otat aikaa, minun matala älykkyyteni
se ei tiedä, palava, vaan vetää kuoleman sieltä.
***
Näen kauniilla silmilläsi suloisen valon,
Että sokeiden ihmisten kanssa en näe;
Kannan jalkoillasi kiinnitetyn painon,
Kumpi minun ei ole enää tapana.
Minä lentän sulattomien siipiesi kanssa;
Taivaanne kanssa tahdon aina pyrkiä;
Tahdon mukaan olen vaalea ja punainen,
Kylmä auringossa, lämmin kylmimmissä sumuissa.
Rakkaudessasi on vain minun,
Ajatukseni sydämessäsi on tehty,
Hengityksessä ovat sanani.
Kuten kuu itse näyttää minusta olevan;
Että silmämme taivaalla näkevät eivät tiedä
Mutta se mikä valaisee aurinkoa.
***
Palata mistä se tuli,
sielu saavuttaa kehosi
kuin armon enkeli niin täynnä
joka parantaa älyä ja kunnioittaa maailmaa.
Tuo aurinko polttaa minut ja sieppaa minut,
eikä vain kauniita kasvojasi ulkopuolelta:
sillä rakkaudella ei ole toivoa meneviin asioihin
jos hyve ei hallitse häntä.
Sama koskee korkeaa ja uutta,
missä luonto painaa leimansa ja
se on pariksi taivaalta;
eikä Jumala näytä itsensä muutoin armostaan
enemmän kuin tappavassa ja kauniissa verhossa;
ja minä rakastan häntä, aurinkoa, koska se heijastuu hänessä.
***
Hän laskeutui taivaasta ja jo kuolevaisena
joka oli nähnyt oikean helvetin ja hurskas,
elossa hän palasi miettimään Jumalaa,
antaa meille kaiken todellisen valon.
Loistava tähti, joka säteillään
teki ilman syytä selville pesän, jossa olen syntynyt,
koko paha maailma ei olisi hänelle palkinto;
Vain sinä, joka olet luonut sen, voisit olla niin.
Minä puhun Dantesta, kuinka huonosti hänet tunnetaan
teokset oli tarkoitettu kiittämättömille ihmisille
että vain vanhurskaat riistävät hyvän.
Toivon, että se olisi ollut hän!
ankara maanpaossa ja hyveellisyydessä,
Annan maailman onnellisimman aseman.