Platero ja minä

Platero ja minä.

Platero ja minä Se on yksi vertauskuvallisimmista lyyrisistä kappaleista, jotka on kirjoitettu espanjaksi. José Ramón Jiménezin teosOn 138 lukua, joiden juoni kiertää nuoren andalusialaisen talonpojan seikkailuja ystävällisen ja kaunopuheisen aasin seurassa. Hänen jakeissaan kuvataan Espanjan maaseudun yhteiskunnalle tyypillisiä tunteita, maisemia, kokemuksia ja käyttäytymistä XNUMX-luvun alussa.

Vaikka monet pitävät sitä omaelämäkerrana - ja todellakin, eTeksti sisältää joitain omia kokemuksiaan, Jiménez selitti useita kertoja, ettei se ole "fiktiivinen" henkilökohtainen päiväkirja. Lisäksi tekijän ilmeinen ja vahvistama tunne on rakkaus, joka ilmaistaan ​​hänen kotimaahansa.

kirjailija

Juan Ramón Jiménez on yksi merkittävimmistä iberiläisistä kirjailijoista XNUMX-luvun alkupuoliskolla. Hän syntyi Moguerissa Huelvan maakunnassa Espanjassa 23. joulukuuta 1881. Siellä hän opiskeli peruskoulutusta. Sitten hän muutti Puerto de Santa Maríaan Cádiziin, jossa hän sai kandidaatin tutkinnon San Luis Gonzagan koulusta.

Nuoriso- ja varhaisjulkaisut

Vanhempien määräämällä hän opiskeli lakia Sevillan yliopistossa, mutta keskeytti ennen tutkintonsa suorittamista. Andalusian pääkaupungissa XNUMX-luvun viimeisten viiden vuoden aikana hän uskoi löytäneensä taiteellisen kutsunsa maalauksesta. Vaikka se oli jännittävä ammatti, hän ymmärsi pian, että hänen todellinen potentiaalinsa oli sanoituksissa.

siksi Hän suunnitteli nopeasti ponnistelunsa ja alkoi viljellä runoutta Sevillan ja Huelvan eri sanomalehdissä.. 1900-luvun tullessa hän muutti Madridiin, kaupunkiin, jossa hän onnistui julkaisemaan kaksi ensimmäistä kirjaansa: Nymphaeas y Violetin sielut.

masennus

Hänen häiriintymisensä espanjalaisissa kirjallisuuspiireissä merkitsi loistavan uran alkua, jota kruunasi Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaminen vuonna 1956. Kuitenkin, hänen ensimmäisiä askeleitaan kohti kunniaa leimasi myös jatkuva taistelu masennusta vastaan. Tämä sairaus seurasi häntä loppupäivänsä ... ja johti lopulta hautaan vuonna 1958.

Hänen isänsä kuolema vuonna 1901 laukaisi ensimmäisen monista taisteluista tätä kauheaa kärsimystä vastaan. Hänet internoitiin jonkin aikaa sanatorioihin, ensin Bordeaux'ssa ja sitten Madridissa. Hänen vaimonsa kuolema vuonna 1956 oli viimeinen isku. Hänen kumppaninsa kuoli vain kolme päivää sen jälkeen, kun uutinen Ruotsin akatemian tunnustamisesta hänen urastaan ​​oli julkaistu.

Javier Andrés García toteaa tästä väitöskirjassaan UMU: ssa (2017, Espanja) seuraavat:

«Suoritetun analyysin perusteella olemme päässeet seuraaviin johtopäätöksiin. Ensinnäkin, että on mahdollista tunnistaa mystisen prosessin tyypilliset piirteet Juanramonin runollisen teoksen klassisessa kolmivaiheisessa jaossa. Tällä havainnolla olisi useita hermeneuttisia vaikutuksia, koska se paljastaa syvemmän substraatin mahdollisen olemassaolon, joka on läheisesti sidoksissa hänen runolliseen tuotantoonsa. Toiseksi, että Juan Ramón Jiménez kärsi koko elämänsä ajan melankolisen masennuksen kanssa yhteensopivia oireita, jotka voidaan jäljittää sekä hänen omaelämäkerrallisissa että lyyrisissä tarinoissaan ...

Sisällissota

Juan Ramon Jimenez.

Kuten monet hänen aikalaisensa, Jiménez oli vakaa tasavallan puolustaja. Tämän seurauksena kapinallisten voimien voitto, joka johti Francisco Francon valtaan Vuonna 1936 hänen täytyi paeta maanpakoon pelastaakseen henkensä. Hän ei koskaan palannut Espanjaan; Hän asui Washingtonissa, Havannassa, Miamissa ja Riverdalessa, kunnes lopulta asettui San Juaniin Puerto Ricoon.

Platero ja minä: suuren taiteilijan siirtyminen

Sen lisäksi, että se on ikoninen pala kastilialaista kirjallisuutta, Platero ja minä edustaa a ennen ja jälkeen Jiménezin runoudessa. No, hän siirtyi pois tyypillisestä modernistisesta tyylistä - jossa muodot olivat ensisijaisia ​​tunteisiin nähden - kohti kirjoitusta, jonka sisältö tuo esiin todellisia kokemuksia ja tunteita.

Aiheeseen liittyvä artikkeli:

Juan Ramón Jiménez. Plateron ja minun ulkopuolella. 5 runoa

Kirjoittaja itse ilmoittaa yhdellä viimeisistä sivuista avoimesti tästä siirtymästä. Käyttämällä tähän metaforaa, yksi käytetyimmistä resursseista koko teoksessa: "Kuinka iloista on olla lentää näin!" (kuten perhonen). "Tulee olemaan niin kuin minulla, todellisella runoilijalla, jakeen ilo" (...) "Katsokaa häntä, kuinka iloinen lentää näin, puhdas ja raunioina!".

Adjektiivi täysillä

Metaforojen ohella toinen "strategioista", joita runoilija käytti muotoillakseen viivojaan ja saamaan yleisöä, olivat rautaiset adjektiivit. Tämä antoi hänen kohtauksilleen erittäin pieniä yksityiskohtia. Siksi, Huolimattomimmillakin lukijoilla on vähän vaikeuksia nähdä itsensä keskellä vuoden 1900 Andalusian maaseutumaisemia..

Lainaus: Juan Ramón Jiménez.

Tällainen kuvaileva tiheys näkyy seuraavassa alkurivien segmentissä: “Platero on pieni, karvainen, pehmeä; niin pehmeä ulkopuolelta, että voisi sanoa, että se on valmistettu puuvillasta, jossa ei ole luita. Vain hänen silmänsä suihkupeilit ovat kovia kuin kaksi mustaa lasikuoriaista ”(…)“ Hän on lempeä ja pehmoinen kuin poika, kuin tyttö ... mutta kuiva ja vahva sisältä kuin kivi ”.

Lasten tarina (joka ei ole lasten tarina)

Voit ostaa kirjan täältä: Tuotteita ei löytynyt.

Sen alkuperäisestä julkaisusta vuodesta 1914 lähtien Platero ja minä yleisö piti sitä tarinana lapsille. Jiménez itse kuitenkin keksi nopeasti tämän lausunnon. Erityisesti, andalusialainen runoilija tarkensi sitä toisen painoksen esipuheessa. Tältä osin hän huomauttaa:

”Yleensä uskotaan, että kirjoitin Plateron ja minä lapsille, joka on lastenkirja. Ei (…) Tämä lyhyt kirja, jossa ilo ja suru ovat kaksosia, kuten Plateron korvat, on kirjoitettu… mistä tiedän kenelle! (…) Nyt kun hän menee lasten luokse, en laita tai ota pilkku häneltä. Kuinka hyvä! (…) En ole koskaan kirjoittanut eikä aio kirjoittaa mitään lapsille, koska uskon, että lapset voivat lukea kirjoja, joita miehet lukevat, lukuun ottamatta tiettyjä poikkeuksia, jotka me kaikki ajattelemme. Poikkeuksia on myös miehille ja naisille jne. ”…

Elämästä ja kuolemasta

Täydellinen, kaunis ja kirkas elämä, jonka kirjailija on vanginnut kesän väreillä ja lämpöllä kehystämään työnsä alkua. Silloin tekstin kehitys ei kulje kronologisesti peräkkäin tapahtumia, vaikka on selvää, että aika etenee osana ääretöntä kiertoa. Tämän matkan loppua - sen päättymistä, auringonlaskua - edustaa syksy ja talvi.

Mutta elämä ei pääty edes kuolemalla. Loppu - jota kertoja ei varmaankaan tapahdu Plateron kanssa - tulee unohdukseen. Niin kauan kuin muistot ovat elossa, uusi kukka nousee uudelleen ja itää maan päällä. Ja sen mukana kevät palaa.